Gilda
Elokuvateatteri Gilda avautui Kampin Lasipalatsikortteliin marraskuussa 2024. Itsenäinen kaupunkikino syntyi halusta tarjota Helsingin paraatipaikalla viimeisteltyjä ja ylellisiä elokuvaelämyksiä, joissa viihtyvyys kohtaa laadukkaan tekniikan, tarjoilun ja kuratoidun ohjelmiston.
Don & Branco tuli mukaan kokonaisvaltaiseksi kumppaniksi luomaan Gildan brändi-identiteettiä, toteuttamaan markkinointia sekä vastaamaan verkkopalvelun suunnittelusta ja lipunmyyntijärjestelmän teknisestä toteutuksesta.
Haaste
Uusi tekijä kilpailulla alalla
Uuden elokuvateatterin haasteena on kilpailu, sillä Helsingin keskusta-alueelta löytyi jo ennestään sekä suurempia elokuvapalatseja että pienempiä persoonallisia teattereita. Tarjonnan keskellä piti siis löytää keino erottua ja tehdä Gildasta elokuvanrakastajille se kiinnostavin vaihtoehto.
Lisäksi haasteena oli tiukka aikataulu. Kaikki niin visuaalisesta kuin verbaalisesta brändi-identiteetistä toimivaan verkkopalveluun ja lipunmyyntijärjestelmään tuli toteuttaa 2,5 kuukaudessa ennen teatterin avautumista. Lisäksi markkinoinnilla tuli tehdä Gildaa ihmisille tutuksi jo ennen teatterin aukeamista, jotta salit olisivat täynnä avajaisviikolla.
Ratkaisu
Kokonaisvaltainen brändi ja toimiva verkkopalvelu
Don & Branco lähti luomaan yhdessä Gildan väen kanssa brändiä, jossa on ripaus vanhan ajan Hollywoodin glamouria. Tämä näkyy yleisilmeen modernissa art deco -tyylissä, typografiassa ja värimaailmassa. Lisäksi Gildalle suunniteltiin logo, elokuvalippujen retrohenkinen ilme ja runsaasti muita kuvituksia.
Verbaalisen identiteetin puolella määriteltiin Gildan immersiiviseen ilmapiiriin kutsuva slogan “Eläydy enemmän” sekä Gildan yleiseen viestintään sopiva tone of voice. Samalla tarkennettiin toiminnan raameja arvolupauksesta ydinviesteihin. Tältä pohjalta tuotettiin verkkosivuston tekstisisällöt sekä toteutettiin markkinointia.
Verkkosivusto ja lipunmyyntijärjestelmä suunniteltiin ja toteutettiin Gildan brändin mukaisesti, käyttäjäystävällisesti, toimivasti ja näyttävästi. Myös B2B-asiakkaille toteutettiin monipuolinen yhteydenottolomake yritysnäytösten ja yksityistilaisuuksien järjestämistä varten.
Don & Branco on ollut oleellinen osa kaikkea Gildan markkinointia jo ennen teatterin avautumista. Tämä on tarkoittanut mainoksia sanomalehdissä, verkossa, radiossa, ulkonäytöillä, metroissa ja raitiovaunuissa. Lisäksi Don & Branco on vahvasti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Gildan sosiaalisen median kuva- ja videosisältöjä.
Don & Branco oli mukana myös itse teatterin sisustuksen, opasteiden, popcorn- ja karkkipakkausten sekä henkilökunnan vaatetuksen suunnittelussa. Visuaalinen ilme tuotiin myös Lasipalatsin ympäristöön muun muassa heijastamalla kuvituksia alueen rakennusten seinille.
Mikä kaikki muuttui?
Gildan toiminta lähti käyntiin reippaasti. Monitahoisen markkinoinnin ja avajaisviikon tarjoushintojen ansiosta yleisö löysi teatterin ja näytökset olivat heti loppuunmyytyjä. Yleisö on ottanut Gildan viihtyisän tunnelman ja laadukkaan ohjelmiston ilolla vastaan.
Visuaalisella ilmeellään Gilda on ottanut paikkansa erottuvana osana Lasipalatsinaukiota. Gilda tuo alueen viihdetarjontaan oman oleellisen lisänsä, joka vastaa laatutietoisten ja mukavuudenhaluisten kuluttajien tarpeisiin.